Ajankohtaista

21.11.2011

Kesä meni ja talvi odottelee tuloaan, mutta versot viheriöivät edelleen.
Päätimme hyöyntää uutta hakelämmitystä ja kasvattaa tuoreita versoja vielä koko pikkujoulusesongin.

Valikoimissa on vielä punamangoldi, vesikrassi, mizuna, babypinaatti
ja versoseokset.
Miniversoja on kysytty meiltä niin paljon, että päätimme lisätä vielä ne joukkoon, ainakin nyt joulusesonkiin. Eli saatavilla on punajuuren- , pumamangoldin-, mizunan-, rucolan- kiinansipulin ja japaninsinapin
versoja minikoossa
Kukkia riittää enää oikeastaan versoseoksiin, lisäksi muutama rasia silloin tällöin.

Toimituspäiviä on enää kolme ma-, ke- ja to-illat. Kannatta siis olla ajoissa tilausten kanssa.

Kesä meni tosi kiireisesti, kiitos teidän, kysyntä on ollut kova.
Erityisen iloisia olemme olleet siitä, että monet keittiömestarit ja kauppiaat ovat itse olleet yhteydessä ja kyselleet mitä milloinkin on saatavilla ja esittäneet toiveita. Sillä tavoin pystymme parhaiten vastaamaan kysyntään. Ja kohtahan se kevät on jo ovella ja suunnitellaan seuraavaa kasvukautta, lisää ideoita otetaan mielellään vastaan.

Mukavaa pikkujouluaikaa!

t: Minna ja Kaijus


Kaikki meidän tuotteemmehan ovat luomua, puhtaasti tuulella ja puulla tuotettu. Lähiruokaa pääkaupunikiseudulle!

Olemme nyt myös facebookissa (Ahlbergin puutarha)

28.4.2011
Villirucola, basilika ja syötävät kukat ehtivät myyntiin sopivasti vapuksi.
Orvokkeja on toistakymmentä toinen toistaan ihanampaa väriä, valikoima on äitienpäiväksi parhaimmillaan.
Rucolaa myymme suurkäyttäjille erittäin mielellämme myös kilon pusseissa, jolloin se on edullisempaakin.

Vanhojen tuttujen versojen lisäksi on kokeilussa japanin sinappi (Brassica rapa var. japonica): punertavat liuskaiset lehdet, kirpeän sinappinen maku (tunnetaan myös nimellä punainen mizuna, sinappifrilli jne.). Kannattaa kokeilla.

Minisalaatit ovat yksi meidän suosikeistamme. Sopii hyvn kiireisen puutarhurinkin lounaaksi: rasia minisalaatteja (sis.5 eri sorttia) ja rasia versoseosta, päälle vähän hyvää öljyä. Voiko helpompaa lounasta olla ja samalla saa silmänruokaakin.
Sopii hyvin vapputarjoiluunkin. Samoin kuin pesto, rucola-parmesaanisalaatti tai vaikka vesikrassilla ryyditetty perunasalaatti.

Herkkuhetkiä kevääseen
toivottavat

Minna ja Kaijus