


Historia
Suomen itsenäistymisen aikoihin Arthur Ahlberg ajeli hevosvaunuilla Malmilta Helsingin kauppatorille vihanneksia sekä yrttejä myymään. Vuosikymmentä myöhemmin Arthurin vaimo Edith huristeli torille T-Fordilla, tuohon aikaan oli nainen kuorma-auton ratissa poikkeus. Eräänä päivänä poliisi hänet pysäyttikin ja kehotti 'hyvä rouva Ahlberg tulkaahan hakemaan ajokortti laitokselta'.
Uutuuksia on aina otettu ennakkoluulottomasti käyttöön, tuotteita ja menetelmiä on matkan varrella kehitetty. Mutta asiakaslähtöinen toimintatapa sekä pyrkimys korkeaan laatuun on jatkunut sukupolvesta toiseen.
1950-luvulla Arthurin poika Bror-Allan eli Putte otti vetovastuun puutarhasta. Hänen palava kiinnostuksensa ja kykynsä keksiä ja rakentaa laitteita puutarhan tarpeisiin, myötävaikutti puutarhan kehitykseen eturivin salaatin ja persiljan tuottajaksi. Putte pitikin itseään yhtä paljon keksijänä kuin puutarhurina. Hänen aikanaan puutarha myös joutui siirtymään Sipoon Östersundomiin, pois laajenevan kaupungin puristuksesta.
Nykyinen sukupolvi, hortonomit Kaijus Ahlberg ja Minna Tengvall ovat kehittäneet toimintaa vuodesta 1992.
Ote Pihlajamäki-historiikista:
Viikistä Pihlajamäkeen tuli 1917 myös puutarhuri Arthur Ahlberg. Hän oli opiskellut Saksassa ja ennen Viikin kartanoon puutarhuriksi tuloaan työskennellyt Kasvitieteellisessä puutarhassa Helsingissä. Hänen perustamastaan kauppapuutarhasta (Bergbo) kulki seuraavien vuosikymmenien aikana Helsinkiin miljoonien kilojen tavaravirta. Kauppapuutarha kasvihuoneineen sijaitsi Pihlajamäen ostoskeskuksen kohdalla. (Greggas, Aune; Pihlajamäki-historiikki)